|
JPS-75 järjesti kotiturnauksen Viilan liikuntapyhätössä lauantaina 28.1. ja taisteli kaksi ottelua, ensin PoNoVoa ja sitten Obelixia vastaan.
Ensimmäinen ottelu oli JiPSiläisittäin tälle kaudelle harvinainen, paniikki ei iskenyt missään vaiheessa peliä vaikka PoNoVo pitikin alusta lähtien erittäin kovaa vauhtia päällä.
JiPSI loi heti alusta lähtien tukeittain tilanteita PoNoVo-maalille ja kolmen minuutin kohdalla Jari Keltanen teki Puppe Taurun syötöstä 1-0 ja kuuden minuutin kohdalla kultaranne lisäsi johdoksi 2-0. Kavennus 2-1 tuli kaksi minuuttia ennen erän loppua.
Toisen erän JiPSi aloitti taas räväkästi, kun Puppe lirutti pallon taitavasti erittäin pienestä kulmasta sisään ja kahden minuutin kohdalla Keltsi teki päivän toisensa. Pari minuuttia myöhemmin PoNoVo kavensi 4-1, mutta Jyri Honkanen ratkaisi ottelun 10 minuutin kohdalla kahdella 8 sekunnin välein tekemällään osumalla lopettaen erän lukemiin 6-2.
Kolmas erä noudatteli kahden ensimmäisen kaavaa, tilanteita syntyi molempiin päihin, mutta JiPSi viimeisteli tehokkaammin. Rodeo Ääri vei JiPSin 7-2 johtoon neljän minuutin pelin jälkeen, kylläkin tämän PoNoVo kuittasi puoli minuuttia myöhemmin. Neljä minuuttia ennen loppua Ville Huuhtanen napautti 8-2 Tomi Pasin syötöstä ja minuuttia myöhemmin Kultaranne teki myös illan toisensa tehden JiPSin maaleista viimeisen eli yhdeksänne. Syötön maaliin antoi Panu Tirkkonen joka otti kaksi syöttöpistettä kauden avausottelussaan. Neljä sekuntia ennen loppua PoNoVo kaunisteli loppulukemat 9-3.
Toisessa ottelussa vastassa oli Obelix Mikkelistä, joka majaili sarjataulukussa kolmantena viisi pistettä JiPSiä edellä.
Ottelu alkoi JiP>Sin kannalta erittäin lupaavasti. Vaikka tilanteita syntyi molempiin päihin runsaasti piti Manu Haukkavuori maalinsa ensi erän puhtaana ja kun JiPSi onnistui erän alkupuoliskolla kolmesti Villa Kuuvan,Jarno Kiintolan ja Puppe Taurun maaleilla näytti tilanne valoisalta.
Toinen erä sitten muuttikin pelin kulun kun erän alussa Obelix iski kahdesti puolessa minuutissa ja kertaalleen erän puolivälissä ja tilanne oli tasan 3-3 toisen erän jälkeen.
Kolmannessa erässä JiPSin bensa alkoi loppua ja ratkaiut menivät vaikeiksi. Neljän nähtiin perinteinen Voikkaalainen fairplay, kun JiPSin puolustusalueella mentiin kiistapalloon. Normaalia kiistapalloa sovittiin lähdettävän tekemään, mutta kun Hokkanen Obelixilta sai mailan pallon viereen soi nukahataneen tuomarin pilli. Hölmistyneen JiPSin keskittyessä tilanteeseen sai Hokkanen vedettyä pallon puolustajalle joka veti pallon hyvällä laukauksella maaliin. Se oliko tilanteessa kenenkään kantilta fairplaytä jäi hieman epäselväksi. Tilanne taululla kuitenkin 4-3 Obelixille. Ja kun Obelix onnnistui vielä kolmesti reilun viiden minuutin sisään ratkesi ottelu sitten selkeästi Obelixille. Viimeiselllä minuutilla Rodeo kavensi vielä loppulukemiksi 7-4.
Kaksi pistettä turnauksesta on huomattavasti keskiarvoa enemmän tällä kaudella. PoNoVo peli oli kohtuullista suorittamista, mutta toisessa pelissä ote hieman lässähti. Toisaalta Obelix myös pelasi mallikkaasti puolustaen tiiviisti ja iskien vastahyökkäyksistä.
Seuraava turnaus pelataan Kausalassa 18.2. ja silloin vastassa on samoista sijoista taistelevat LaKa ja Jäppärä.
|