|
JPS-75 pelasi kauden viidennen turnauksen Lappeenrannassa Sammonlahden pyhätössä. Vastassa olivat sarjan kärki FBC Ballcrackers ja sarjakakkonen SC Jenga. Meno oli sen mukaista, sillä välillä ei tiedetty kumpaan suuntaan pitäisi pyöriä.
Ensimmäinen ottelu alkoi karmaisevalla tavalla. JPS tuli kentälle erittäin latautuneena, mutta lataus purkautui, heti ensimmäisten 8 minuutin aikana, kun Crackers takoi taululle 4-0 lukemat. Erän loppupuolella Ville "Liituraita" Kuuva kavensi erän loppulukemiksi 4-1. Toinen erä alkoi ensimmäisen tavoin Crackersin viedessä peliä ja heti alussa tilanteeksi muuttui 5-1 ja erän puolivälissä 6-1. JiPSin peli oli täysin hukassa, eikä onnistumisia juurikaan siunaantunut. Toki Crackersin maalilla pelannut Petri Sandgren torjui hyvin JiPSin harvat paikat. Kolmas erä alkoi saman käsikirjoituksen mukaan eli Crackers lisäsi johtonsa 7-1. Tämän jälkeen hetken tuntui, että JPS-75 saa pelinsä kulkemaan ja onnistui kahdesti maaliteossa kaventaen tilanteeksi 7-3. Sysimusta päivä sai kuitenkin jatkoa, kun seuraavat puoli minuuttia oli pelattu ja pallo kaivettu kahdesti JiPSi-maalista. Viimeinen maali nähtiin neljä minuuttia ennen loppusummeria, kun Crackers teki 10-3 maalinsa. Ottelu oli koko ajan selvästi Crackersin hallussa ja joukkue teki sen mitä tarvittiin, ei enempää. Paremmalla viimeistelyllä tulos olisi ollut huomattavasti rumempi. Kuvaavaa ottelusta on vastustajan kaksi alivoimamaalia, sekä Crackers maalivahdin kaksi syöttöpistettä. JiPSistä Kuuva onnistui kahdesti maalinteossa.
Toinen ottelu noudatti ensimmäisen käsikirjoitusta. SC Jenga vei ja JPS-75 vikisi. Kahteen ja puoleen minuuttiin peli oli jo 2-0. Kimmo Lindström kavensi 10 minuutin kohdalla, mutta Jenga niittasi erän loppulukemiksi 3-1. Kun toista erää oli pelattu puoli minuuttia, oli pallo taas JPS-maalissa ja tilanteena 4-1. Jenga vyörytti hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen JiPSin päätyyn erittäin vaarallisesti ja helpon näköisesti. Tästä seurauksena vielä kaksi maalia ja toisen erän jälkeiseksi tilanteeksi 6-1 ja ottelu vaikutti taputellulta. Kolmas erä tuntui kuitenkin alkavan hieman eri tahtiin, kun JPS onnistui kaventamaan kahteen minuuttiin Pasi Nurkan maaleilla tilanteeksi 6-3. Lepsusti pelannut Jenga yllättyi, kun viiden minuutin kohdalla Kultaranne kavensi 6-4:n ja seitsemän minuutin kohdalla loistavan ylivoimakuvion päätteeksi Tomi "Serkku" Pasi laukoi vastustamattomasti JiPSin jo maalin päähän. Reilut neljä minuuttia ennen loppua Plexi toi JiPSin jo tasoihin ottelun kolmannellaan. Tämän jälkeen Jenga otti aikalisän ja saikin ryhtiä peliinsä ja loi muutaman loistavan maalipaikan, jotka kuitenkin JiPSin maalilla Vesa "Seinä" Pesu pystyi nollaamaan. Ottelun viime sekunneilla Jenga pääsi 4-2 ylivoimahyökkäykseen, jonka JPS pääsi keskialueella katkaisemaan. JiPSille pääsi 2-1 hyökkäykseen, mutta tiukassa tilanteessa Jarno "Minigrip" Kiintolan kädet jäätyivät ja syötön sijaan laukaus päätyi päin Jengan maalivahtia. Nurkka pääsi jatkamaan seuranneen reboundin vielä tolppaan asti, mutta heti perään summeri päätti ottelun tasanumeroihin 6-6. Oteelu oli hyvin kaksijakoinen, Jenga hallitsi suvereenisti kahta ensimmäistä erää, mutta takkien auettua JiPSi pääsi otteluun mukaan ja sai sen sudittua tasoihin. Jengasta JiPSiä pahiten kurittivat "omat koirat" viime kaudelta, kun "#&%!"-Matti Kettunen takoi tehot 3+2 ja Marko "Viikate" Eklund survoi tehot 1+3. JiPSistä esiin nousivat Nurkka kolmella maalillaan, Lindström pirteällä esityksellä ja kahdella maalilla sekä ratkaisuhetkillä joukkuetta maalilla pystyssä pitänyt ikäpresidentti Kusti.
Seuraavan kerran mailat kaivetaan pusseista kinkun sulattelun merkeissä loppiaisen tuntumassa, kun seuraava sarjaturnaus pelataan Kausalan Ravilinnassa 7.1.2012.
|