|
Uuden kauden 2011 - 2012 kausi kolkluttaa jo ovella. Pitkä kesäloma on takana ja mailat on taas kaivettu esiin. Tiukka harjoituskuuri näkyy joukkueessa, sillä myöskään vammoilta ei ole vältytty. Siksi muutaman pelaajan kohdalta sarja-avaus onkin vielä kysymysmerkkinä.
JPS-75 sai perinteisesti kokea tutun kohtalon kevään siirtomarkkinoilla, eli kysyntää JiPSin miehillä riittää vuosi vuoden jälkeen. Miika Kunnari vaihtoi maisemaan Lammille I-divisioonaan ja neljä miestä SC Jengaan sillä siihen suuntaan matkasivat urheilutoimenjohtaja Didi Hegen, valmentajaksi siirtynyt Kyyry Peltola, kotikonnulle palannut Marko "Frodo" Eklund sekä (in)nostetta uralleen hakeva Hama-Matti Kettunen. Edellisten kesien siirrothan näkyvät Sveitsin kentillä sekä Suomen liigakartalla.
Tähän huutoon on myös JiPSi vastannut kokeneilla paluumuuttajilla ja etenkin kovalla työnteolla kesän aikana. Hiki on virrannut ympäri Suomen mäkiä ja sorakuoppia, joten kunnosta ei leikin pitäisi kesken jäädä. Ja kokemus, sitä riittää. Tähän osastoon onkin tällä kaudella käännetty katseet ja nyt odotetaan vain näyttöjä.
Normaalisti JiPSi on totuttu näkemään vahvana kevään joukkueena, mutta tänä vuonna näkemys on aivan toisenlainen. "Nyt on menestyäkseen lähdettävä voittamaan heti ensimmäisestä pelistä alkaen, niin meillä onkin satsattu kauden alkuun paljon. Monilla joukkueilla vasta haetaan tuntumaa, joten nyt on meidän aika kerätä ne tärkeät pisteet heti alkukaudesta." ,kommentoi Tommi "Super-Mac" Ääri kauden lähtökohtia.
Tällä kaudella III-divisioonalohko näyttää kovemmalta kuin aikoihin. Mukana on useita joukkueita joilla tähtäin on ylöspäin ja kesä on menty muuallakin kovaa. Sarjan kovimmat joukkueet ennakkokaavailuissa tulevatkin Mikkelistä parinkin joukkueen voimin, Iitistä, Lappeenrannasta sekä Lahdesta.
Huomenna pelataan kauden ensimmäiset sarjaottelut sekä Mikkelissä, että Kotkassa. JiPSi kohtaa otteluissaan kaksi sarjan kovimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuvaa joukkuetta, ensin vastassa on isäntäjoukkue FBC Ballcrackers ja tuntia myöhemmin SC Jenga. Haastajana otteluihin lähtevä JPS tulee lyömään lusikkansa soppaan, kovalla vauhdilla, vaikkakaan todennäköisesti takalautakarvausta ei tulla näkemäänkään koko kahden ottlun ajan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sen sijaan koko kahden ottelun ajan. Tervetuloa seuraamaan sarja-avausta Karhuvuoreen!
|