Etusivu  |  Seura  |  Joukkue  |  Tilastot  |  Galleria  |  Linkit  |  JPS-shop  |  Keskustelu  |  facebook  |  Nimenhuuto
 
 

27.03.2011 JIPSI TAISTELI VOITON

JPS-75 kohtasi SB Troopersin toisessa II-divisioonan karsintasarjan ottelussa. Karsintasarja oli katkolla Troopersille ja se olikin hyvin lähellä voittoa. JPS-75 nousi kuitenkin varsinaisella peliajalla tasoihin ainoastaan 12 sekuntia ennen loppua.

JiPSin kokoonpano koki muutoksia torstain ottelusta, kun Kyyry Peltola joutui poissa olevien listalle sairastelun vuoksi ja Marko Niilo-Rämän sormi murtui torstain ottelun tiimellyksessä. Pienellä ryhmällä JiPSi oli jälleen liikkeellä, mutta taistelevalla ilmeellä lähdettiin otteluun.

Ottelu noudatteli pitkälti edellisen ottelun kaavaa. Troopers meni 7 minuutin jälkeen jo 2-0 johtoon. Eron JPS onnistui kuitenkin kuromaan umpeen Marko Eklundin ja Pasi Nurkan maaleilla ennen erän päättymistä. Molemmilla joukkueilla oli hyvät paikat lisämaalien tekoon, mutta JipSin maalilla Sami Sjöblom ja Troopersin maalilla Jukka Pääkkönen pitivät maalinsa puhtaina. Joukkueiden maalivahdit olivat jälleen pääsosissa koko ottelun ajan ja onnistuivatkin oikein hyvin kuuluen ottelun parhaimmistoon.

Toinen erä tarjosi jälleen tukuittain tilanteita, mutta maalinteossa onnistuttiin vasta erän puolivälissä. 3-2 johtomaalin teki jälleen Troopers, tämän jälkeen loppuerä oli kuitenkin JiPSin. JiPSi tasoitti ottelun Pasi Nurkan maalatessa toistamiseen kaksi minuuttia myöhemmin ja ensimmäisen kerran JiPSi siirtyi ottelussa ja ottelusarjassa johtoon kaksi minuttia myöhemmin, kun Nurkka karvasi pallon pois ja vapautti Jarno Kiintolan maalintekoon. Ja kun vielä Matti Kettunen teki rangaistuslaukauksesta 5-3 maalin, vaikutti toisen erän jälkeen tilanne herkulliselta.

Toisen erän jälkeen maha tuntuikin olevan täynnä, sillä heti erän alussa Troopers kavensi tilanteeksi 5-4. JiPSin onnistui kuitenkin vastata tähän vielä puoliminuuttia myöhemmin, kun Jyri Honkanen syötti Panu Tirkkoselle, joka taas laukoi rystyltä JiPSin taas kahden maalin johtoasemaan. Seuraavien viiden minuttin aikana ote siirtyi Troopersille ja se onnistuikin kuromaan JiPSin etumatkan kiinni tasoittaen ottelun 6-6:n. Otteen siirryttyä Troopersille, oli JiPSillä vaikeuksi saada peliä käyntiin ja niinpä kolme minuuttia ennen loppua Troopers siirtyi 7-6 johtoon. Tiukkaa taistelua nähtiin loppuun asti, kun JPS-75 yrotti tasoitusta ilman maalivahtia. Taistelu tuntui valuvan hukkaan, kunnes 15 sekuntia ennen summeria Troopersin pelaaja joutui pelaamaan korkealla mailalla ottaen siitä jäähyn. Seuranneesta vapaalyönnistä JiPSi sai paineen maalille ja Eklundin onnistui illan toisellaan tasoittaa ottelu ainoastaan 12 sekuntia ennen päätösvihellystä. Draamaan riitti vielä erän loppuhetkille, kun Eklund joutui heti aloituksen jälkeen rikkomaan ja passitettiin rangaistujen penkille. Aikalisäjuonista huolimatta ei Troopers onnistunut maalinteossa ja siirryttiin jatkoajalle.

Jatkoajan aluksi JPS joutui pelaamaan siis melkein koko kaksi minuuttisen vajaalla, onnistuen tappamaan jäähyn, ollen jopa lähempänä voittoa, Nurkan laukoessa ylärimaan. Jäähyn jälkeen molemmilla joukkueilla oli hyviä paikkoja, mutta tulosta ei tullut. Jatkoajan viiden minuutin kohdalla JiPSi sai hyökkäyspään vapaalyönnin. Panu Tirkkonen siirsi pallon Jarno Kiintolalle, joka onnistui yllättämään jälleen hyvin pelanneen Jukka Pääkkösen Troopersin maalilla. Näin JiPSille maukas voitto lähellä tappiota olleen tilanteen jälkeen.

Kolmas ja ratkaiseva ottelu pelataan Imatralla ensi torstaina. Silloin ottelusarja ratkeaa lopullisesti, kun toinen joukkueista saavuttaa toisen voittonsa ja varmistaa paikkansa ensi kaudeksi II-divisioonassa.

JPS-75 - Troopers liveseuranta (SSBL)

Karsintasarjan ottelut:
24.03.2011 klo 19:00 SB Troopers - JPS-75 Imatran urheilutalo 11 - 9
27.03.2011 klo 18:00 JPS-75 - SB Troopers Viialan Cage Garden 8-7 ja.
31.03.2011 klo 19:00 SB Troopers - JPS-75 Imatran urheilutalo



III-divisioonan sarjataulukko >>>
II-divisioonan sarjataulukko >>>
Takaisin etusivulle >>>
 
 
           






 
Liikuntaseura JPS-75 ry
Rinnekaari 39
46900 INKEROINEN
http://www.jps-75.net
p. 0445 - 025 025