|
JPS-75 vieraili Imatran urheilutalossa, kohtaamassa II-divisioonakarsinnassa SB Troopersin. Kotiin tuomisina ei paljon muuta ollut, kuin yksi ottelu muiden mukana. Troopers nimittäin vei ottelun lukemin 11-9 (3-2, 4-4, 4-3).
Ottelu alkoi JiPSin vielä hakiessa rytmiä, mutta Troopers pisti heti höyryn päälle ja loi aika tukun maalipaikkoja. Ensin Troopers iski kahdesti, ensimmäisen ylivoimalla ja toisen vastahyökkäyksestä siirretyn rangaistuksen aikana. Pikkuhiljaa myös JiPSi sai pelin juonesta kiinni ja Matti Kettunen kavensi Kimmo Peltolan syötöstä. Troopers teki kolmannen maalinsa jälleen ylivoimalla, mutta vain 12 sekuntia myöhemmin Panu Tirkkonen kavensi Jarno Kiintolan syötöstä erä loppulukemiksi 3-2.
Toisen erän aluksi Troopers vetäytyi ja antoi JiPSin pitää palloa ja niinpä Marko Eklund toi JiPSin tasoihin. Tämän jälkeen tilanne normalisoitui ja erä oli hyvistäkin paikoista huolimatta pitkälti Troopersin hallintaa. Erän puolivälin lähestyessä Troopersn iski kolmesti vain hieman reiluun minuuttiin. Ja kun vielä kolme minuuttia ennen summerin sointia Troopers iski erän neljännen, vaikutti peli hetken pelatulta. Erän lopussa JiPSin hyvät paikat tuottivat lopulta tulosta ja niinpä seuraava maalirypäs nähtiin puoleentoista minuuttiin, kun JiPSi iski pallon kolmesti Troopersin verkkoon. Ensin Kettunen painoi pallon maaliin Mika Parénin syötöstä ja sitten Pasi Nurkka iski kahdesti ensin Niilo-Rämän ja sitten Tirkkosen syötöstä. Toisen erän jälkeen jatkettiin Troopersin johtaessa maalilla 7-6.
Kolmas erä alkoi murheellisesti. Ensin Troopersin pitkä avaus muutti suuntaa JiPSi-puolustajasta ja lirui maaliin, kun erää oli pelattu ainoastaan 17 sekuntia. Toisen kerran pallo oli maalissa jo 29 sekunnin kohdalla kun Troopers rankaisi auenneesta vastahyökkäysestä Kiintolan laukoessa peittävää hyökkääjää päin. Tilanne pikaisesti jo 9-6. Kahden minuutin pelin jälkeen tapahtui taas pikaisesti. Ensin JiPSi sai ylivoiman, jossa Nurkka pääsi laukomaan suoraan syötöstä ja pallo kimposi lopulta Troopers-puolustajasta verkon perille. Ja kun kumarruttiin aloitukseen, aloitti Kettunen eteenpäin ja laukoi JiPSin taas maalin päähän. Aikaa edellisestä kului ainoastaan kaksi sekuntia. Viiden minuutin kohdalla Troopers sai illan neljännen ylivoimansa ja käytti sen jälleen hyväkseen hyvällä kuviolla, siirtäen tilanteeksi 10-8. Viisi minuuttia ennen loppua Troopers karkasi jälleen kolmen maalin päähän. Hetken päästä Eklund toi Parénin syötöstä JiPSin kahden maalin päähän, mutta viimeinen kirivaihde jäi lopulta näkemättä. Näin ottelu Troopersille 11-9.
Ottelu tarjosi yleisölle paljon maaleja, mutta pelillisesti jäätiin kauas hyvästä. JiPSi pystyi vain ajoittain vastaamaan selkeästi paremmin harjoitelleeseen ja organisoidumpaan Troopers-ryhmän peliin. Illan tehokkaimpina joukkueista häärivät JiPSin Matti Kettunen ja Troopersin Ville-Matti Mäyrä, jotka tekivät kumpainenkin kolme maalia. JiPSin kannalta harmillisesti kentään näkyvimmäksi ja parhaaksi pelaajaksi nousi kuitenkin Troopersin maalivahti Jukka Pääkkönen, joka yhdeksästä päästetystä huolimatta torjui erinomaisesti JiPSin hyvätkin laukaukset.
Sunnuntaina jatketaan toisella ottelulla Viialassa ja II-divisioonapaikka on katkolla Troopersille. Halvalla JiPSi ei aio nahkaansa myydä, mutta kovan työn takana tulee olemaan mahdolisuus pelata Imatralla jälleen viikon päästä. Sitä toki lähdetään hakemaan. Tervetuloa Viialaan seuraamaan ottelua.
Karsintasarjan ottelut:
24.03.2011 klo 19:00 SB Troopers - JPS-75 Imatran urheilutalo 11 - 9
27.03.2011 klo 18:00 JPS-75 - SB Troopers Viialan Cage Garden
Tarvittaessa:
31.03.2011 klo 19:00 SB Troopers - JPS-75 Imatran urheilutalo
|