Etusivu  |  Seura  |  Joukkue  |  Tilastot  |  Galleria  |  Linkit  |  JPS-shop  |  Keskustelu  |  facebook  |  Nimenhuuto
 
 

29.01.2011 JIPSI VOITOKAS KOTILUOLASSAAN

JPS-75 järjesti kotiturnauksen Viialassa, jossa se kohtasi lappeenrantalaiset PoNoVo2:n ja Heartbreakersin. Molemmat joukkueet olivat voittaneet edelliset kohtaamiset, joten niistä oli jäänyt parannettavaa.

JPS aloitti ottelun PoNoVoa vastaan terävästi ja siirtyi Kettunen - Eklund kaksikon toimesta johtoon kuuden minuutin kohdalla. Vain hetkeä myöhemmin PoNoVo kuitenkin kuittasi tasoihin. Erän lopussa Eklund vei JiPSin toistamiseen johtoon.
Toinen erä noudatteli edellisen suuntaviivoja JiPSin hyökätessä vahvasti ja luoden tilanteita, kun taas PoNoVo iski vaarallisesti vastaan. JPS karkasi jo mukavantuntuiseen 4-1 johtoon, jonka PoNoVo muutti 4-3:n kahdella nopealla maalilla. Loppuerästä Eklund vei JPS:n kuitenkin 5-3 johtoon keräten samalla päivän viidennen tehopisteensä.
Kolmas erä olikin sitten molempiin suuntiin maali-ilottelua, kun JiPSi heilutti maaliverkkoa seitsemän kertaa, PoNoVon neljää vastaan. JiPSin maaleista kolme syntyi Lindstömin mailasta komeilla laukauksilla. Lopputulokseksi kirjattiin JiPSin 12-7 (2-1, 3-2, 7-4) voitto.

Toinen ottelu olikin sitten ihan jotain muuta. Vastassa oli Heartbreakers, lohkon selvästi taitavin ja tasokkain joukkue, joka oikeutetusti johtaa lohkoa ylivoimaiseen tapaansa. Ehkä juuri tämä ja aamupäivän rökälevoitto SKT:sta vei parhaan terän HB:n pelistä. HB:lla oli matkassa täydet kolme kentällistä, JPS:n jatkaessa edelleen pelaavan miehistön kierrättämistä. JPS aloitti ottelun terävästi ja Kettunen vei Niilo-Rämän syötöstä JiPSin reilun puolen minuutin päästä johtoon. Viisi minuuttia myöhemmin ottelun käsikirjoitus palautettiin ennalleen, kun HB iski kahdesti. Molemmilla oli erässä vielä reilusti paikkoja, mutta Haukkavuori JiPSin maalilla ja Pesonen HB:n maalilla pitivät maalinsa hyvillä torjunnolla puhtaana.
Toinen erä tarjosi edelleen tuttua kauraa HB:n pitäessä hienokseltaan otetta pelistä, JiPSin pyrkiessä vastaamaan paineeseen. Siinä JiPSi onnistuikin neljän minuutin jälkeen, kun Kettunen iski toisen erän ainoan maalin. Loistavistakin tilanteista huolimatta kahden erän jälkeen tilanne oli 2-2.



Kolmannen erän aluksi ottelu JiPSi sai kylmää vettä niskaan, kun HB meni johtoon vain 12 sekunnin jälkeen. Hyvin asennoituneena JiPSi ei kuitenkaan hätääntynyt, vaan paria minuuttia myöhemmin se iski kahteen minuuttiin kolmesti, kun Nurkka, Kettunen ja Honkanen iskivät pallot verkkoon siirtäen JPS:n 5-3 johtoon. HB yritti herätellä kiriä, mutta kone ei tuntunut lähtevän käyntiin edes aikalisällä. Neljä minuuttia ennen loppua HB sai mahdollisuuden vielä ylivoimalla, mutta JPS onnistui tappamaan ylivoiman ja lisäämään vielä johtoa Eklundin iskiessä JiPSin kuudennen maalin. Erän lopussa Nurkka sinetöi vielä JPS:n voittolukemiksi 7-3.

Viialan Cage Gardenissa JPS pelasi kuin kotonaan. JOUKKUE taisteli repi ja raastoi. Etenkin toisessa ottelussa myös puolustuspelaaminen maittoi koko porukalle hyvin ja tilanteet pelattiin loppuun asti. Tuomarilinja oli molemmissa otteluissa kohtuullisen salliva, josta kertoo peleissä yhteensä neljä jaettua jäähyminuuttia. Ensimmäisessä ottelussa JPS hävisi tuossa taistossa, mutta toisessa ottelussa taitavampi HB taas vastaavasti olisi kaivannut tiukempaa linjaa. Kuitenkin kummassakin ottelussa linja oli molemmille tasapuolinen.
Päivän saldoksi tosiaan voidaan nostaa tärkeät neljä pistettä, joilla JiPSi käytännössä varmisti paikan III-divisioonassa ensi kaudeksi, sillä kun enää kahdeksan pistettä on jaossa, erottaa karsintarajasta JiPSin jo seitsemän pistettä. Ja hyvistä sijoituksista toki taistellaan loppuun asti.
Päivän peleissä hääri pistenikkareina edellisturnauksen tapaan kaksikko Eklund ja Kettunen, mutta päivän pelillisestä annista vastasi tällä kertaan vahvasti koko joukkue. Maalivahdit Pesu ja Haukkavuori hoitivat tonttinsa mallikkaasti ja molemmissa otteluissa niin puolustajat, kuin hyökkääjät tekivät töitä aktiivisesti ja sitä oli hieno katsella.

Seuraavaksi kohdataan Haminassa isäntäjoukkue SKT sekä kaksi pistettä edellä oleva Crackers. Haminalaiset ovat olleet JiPSille aina erittäin pahoja vastustajia ja Crackers voitti JiPSin selvästi Kotkassa, joten helpolla ei pistepussi tule karttumaan. Tätä toki lähdetään kuitenkin yrittämään.

Ottelutulokset Kouvola:
JPS-75 - PoNoVo2 12 - 7
HB - SKT 16 - 5
PoNoVo2 - Crackers 5 - 9
HB - JPS-75 3 - 7
Crackers - SKT 14 - 4

Ottelutulokset Iitti:
Löysätempo - SC Jenga 1 - 8
Obelix - SC Unpro 5 - 7
SC Unpro - Löysätempo 4 - 8
Obelix - SC Jenga 5 - 4



Epävirallinen sarjataulukko >>>
Takaisin etusivulle >>>
 
 
           






 
Liikuntaseura JPS-75 ry
Rinnekaari 39
46900 INKEROINEN
http://www.jps-75.net
p. 0445 - 025 025